VALTUUSTOALOITE: POLIISIEN TAUKOTUPA KERAVALLE

Kaupunginvaltuusto 4.2.2019/12 §

Kv 12 §

Iiro Silvander esitti hänen ja 7 muun valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

Poliisien taukotupa Keravalle

Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu runsaasti suomalaisten kaupunkien turvallisuudesta ja niiden turvallisuuden huonosta tilasta.
Valitettavasti kotikaupunkimme Kerava ei tee tästä poikkeusta. Myös
täällä meillä kaupungin turvallisuus on heikentynyt parin viime vuoden aikana oleellisesti. Hyvänä huonona esimerkkinä tästä toimii
muiden muassa sanomalehti Keski-Uusimaan (La 2.2.) esiin nostamat tilastot. Nämä tilastot kertovat omaa karua kieltä siitä, että lähes
jokaisessa rikoskategoriassa rikokset olivat lisääntyneet Keravalla.

Toisaalta tiedossamme on myös se, että Keravan kaupunki on pyrkinyt parantamaan toimintaansa vallitsevan asiaintilan suhteen palkkaamalla kaupunkiin muiden muassa turvallisuuspäällikkö Jussi Komokallion.

Joka tapauksessa, jotta kaupungin turvallisuustilanne paranisi rivakasti me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kerava ryhtyy pikaisiin toimiin, jotta poliisien taukotupa saadaan Keravalle.

Päätös: Aloite päätettiin lähettää kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa