VALTUUSTOALOITE, PAKOLAISTEN VASTAANOTON JÄÄDYTTÄMINEN VALTUUSTOKAUDELLA 2009-2012

Kaupunginvaltuusto 8.3.2010/27 §

Kv 27 §

Valtuutetut Jouni Tirkkonen ja Iiro Silvander ja 3 muuta valtuutettua esittivät seuraavan valtuustoaloitteen:

“Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus on esittänyt, että Keravan kaupunki ottaisi vastaan noin 30 pakolaista vuodessa. TE-keskus maksaa kunnalle vastaanotosta aiheutuvat menot kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen kunta maksaa pääasiassa kaiken itse.

Pakolaisista aiheutuvien kustannusten tarkkaa määrää on hyvin vaikea arvioida, koska kustannukset jakautuvat niin monen budjetin kesken. Kustannuksiin vaikuttavat myös perheiden yhdistämiset, jolloin jokainen tulija voidaan kertoa määrällä x.

Pakolaiset otettaisiin vastaan samaan aikaan, kun Kerava ponnistelee suurten taloudellisten ongelmien kanssa. Keravalla on jo nyt suljettu yksi koulu säästösyistä, 75 virkaa ja/tai tointa aiotaan laittaa jäihin seuraavan kolmen vuoden aikana. Mielestämme pakolaismäärän lisäämiseen Keravalla ei ole taloudellisia edellytyksiä tällä valtuustokaudella.”

Päätös: Aloite lähetetään kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa