Keravan perussuomalaisten kokousuutisia!

Keravan perussuomalaiset pitivät 14.1.2015 valtuustoryhmän vuosikokouksen ja paikallisyhdistykselle vuodeksi 2015 valitun hallituksen järjestäytymiskokouksen. Perussuomalaisten seitsemän valtuutettua käsittävän valtuustoryhmän johtajaksi valittiin edelleen Erkki Havansi. Uutena varapuheenjohtajana aloittaa Ville Pihola. Ryhmän sihteerinä on edelleen Iiro Silvander, joka myös on perussuomalaisten ehdokkaana jatkamaan Keravan kaupunginhallituksessa ja sen 2. varapuheenjohtajana kaudelle 2015-2016.

Paikallisyhdistyksen eli Keravan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajana 2015 jatkaa kaupunginvaltuutettu Lahja Havansi. Varapuheenjohtajaksi valittiin Ville Pihola, sihteeriksi Marja Tammilehto ja taloudenhoitajaksi Erkki Havansi. Hallituksen yhteyteen perustettiin myös naistoimikunta vetäjänään Tarja Tuomi. Perussuomalaisille naisille annettiin erityiskiitos viime joulukuussa yhteistyössä Talkoorenkaan kanssa järjestetystä ilmaisesta jouluateriasta 50:lle yksinäiselle vanhukselle.

Kokouksessa kuultiin myös Keravan Perussuomalaiset ry:n tukeman eduskuntaehdokkaan, eduskuntasihteeri Iiro Silvanderin katsaus ajankohtaisista poliittisista asetelmista huhtikuisten eduskuntavaalien kannalta.

Kirjoitettu 18.1.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa