Keravan Perussuomalaisten kannanotto

Tiedote 20.3.2024
Julkaisuvapaa heti

Keravan perussuomalaisten valtuustoryhmä ei hyväksy holtitonta rahan käyttöä
Viimeisten kuukausien aikana Keravan kaupunki on ollut negatiivisen julkisuuden valokeilassa muiden muassa ns. ”Keppijumppa-casen” takia, eikä syyttä. Negatiivinen julkisuus on syntynyt siitä, että kaupunki on jättänyt kilpailuttamatta hankintalain vastaisesti koululaisten liikuntakäyttöön tarkoitettuja keppejä, niiden suojapusseja sekä kokonaisuuteen liittyviä keppijumppavideoita. Tämän on myös todennut asiasta tutkinnan tehnyt Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV). Kokonaisuudessaan yksin tämä on maksanut reilusti yli 100 000 euroa veronmaksajien rahaa. Perussuomalaisten valtuustoryhmä tuomitsee tällaisen holtittoman virkamiesten rahankäytön. Etenkin kun keskeiset luottamustoimielimet ja kunnallispäättäjät eivät ole olleet edes tietoisia ao. hankinnasta. Tämän takia tarvittavaa valvontaa ei myöskään ole voinut tehdä. Tulee myös muistaa, että Keravan taloudellinen tilanne on viime vuosina ollut tiukka. Tätäkin taustaa vasten nyt esille tullut asia on ryhmämme mielestä vakava.
Ryhmämme näkee, että niin sisäinen kuin ulkoinenkin viestintä on täysin epäonnistunut. Kaupungin viestintä asioiden suhteen on ollut sellaista, mikä on jättänyt asioita enemmän auki kuin antanut niihin vastauksia. Tästäkin syystä ryhmämme näkee, että tilanne on vakava ja edelleen kaikkea muuta kuin selvä. Etenkin, kun huomioidaan se, että virkamiehen tehtävänä on viestiä toiminnasta hallitukselle ja muille toimielimille. Nyt näin ei ole tapahtunut. Edelleen voidaan nähdä, että informaation salailu on vähintäänkin aiheuttanut väärinymmärryksiä niin sisäisessä kuin ulkoisessakin viestinnässä. Jatkossa tulee viestintää oikea-aikaistaa ja parantaa.
Lopuksi valtuustoryhmämme toteaa myös sen tosiasian, että lopullista kantaa Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei voi vielä antaa meneillään olevissa tapauksissa koska edelleen niin monia asioita ja selvityksiä on kesken. Tässä vaiheessa ryhmämme toteaa kuitenkin vielä sen, että luottamuksen palauttamiseksi päätöksentekoon tulee yhteistyö ja luottamus sekä virkamiesten että luottamushenkilöiden välillä parantua merkittävästi, sillä ilman luottamusta toiseen ei päätöksenteko voi onnistua.
Keravan Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kerava

Kirjoitettu 20.3.2024

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa